Pariisi, päivä 2

23.03.2013

Siirrytäämpä sitten päivä ykkösestä meidän toiseen kokonaiseen päivään ihanaisessa Pariisissa :) Tiistai alkoi aika mahtavasti, sillä ulkona paistoi aurinko ja siellä oli jopa kymmenen astetta lämmintä. Kummatkin laittoi heti päällensä innoissaan mekon sekä arskat <3

paris 130

Tuttuun tapaan viereisen Starbucksin kautta, kahvia kun en juo niin teetä vaan mukaan vaikka lämmin olikin :) Tässä asussa päästäänkin siihen ”tärkeimpään”, eli esittelen nyt toisen Michael Korsin laukun, jonka huomasinkin heti hyllyiltä. Nimittäin silloin kun sinne liikkeeseen etsittiin reittiä, niin huomattiin tämä sama laukku eräällä naisella mustana. Mielessäni mietin ” toi valkoisena olisi aivan unelma”!  Valkoista laukku on vaikeaa löytää ja mulla on ollut sellainen hakusessa jo PIIITKÄÄN, mutta valkoiset laukut näyttää helposti tosi halvoilta ja tekonahkaiset pinttyvät heti. Pitkän etsinnän jälkeen tiesin että mallin pitäisi olla tosi simppeli, mattainen pinta ja myös kovapintaine, jotta pysyisi muodossa hyvin :))OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uh! iiihhana, siinä se nyt on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon ennenkin nähnyt valkoisia laukkuja joissa noi saumat ovat mustia enkä ole tykännyt sitten pätkääkään. Mutta jonkun takia tässä laukussa en ehkä tykkäisi siitä yhtä paljon ilman niitä :) Se tuo jotenkin kontrastia ja tekee hitusen erikoisemman tästä simppelistä laukusta. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käveltiin hotellilta riemukaarelle ja sehän oli ihan siinä vieressä :) Napsittii muistoksi pari hassua kuvaa ja tottakai piti sen edessä ottaa kunno turistikuva. Sen näkee TÄSTÄ mun instagramista! OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päämääränä oli kauppakeskus Forum Des Halles, mutta ennen sitä mentiin läheiselli ja isoon LV:n liikkeeseen, josta ostettiin huivin Eevan äidille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Olihan toi kokemus toikin.. muutama kerros pelkkää LV:tä ja kuola valui perässä. Hintataso oli hieman halvempi kuin suomessa tottakai, mutta tällä kertaa ei voinut muuta kuin antaa katseen lepää :) Metrolla kauppakeskukseen päin mutta siinä alkoi jo nälkä yllättää, nimittäin otliin jätetty aamupala aika pieneksi, siillä aikeena oli mennä sushia syömään. Joten ennen shoppailua etsittiin ruokapaikkaa ja se löytyikin matkanvarrelta, ihan läheltä Des Halles:ta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

ILE SUSHI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tilattiin ruokaa ja oli iloinen reaktio kummallakin, kun huomattiin että kyseisessä paikassa oli WIFI :D Eikun instagramia päivittämään ja sähköposteja lukemaan nopeasti. Kun Suomessa tottunut jatkuvaan nettiin, aina voi päivitellä ja puhua kavereiden kanssa, nyt pystyi vaan iltaisin ja aamuisin hotellihuoneessa. Olihan se tälläiselle tytölle outoa, kun bloginkin kannalta päivitän jatkuvasti instaan, fb:hen ja vastailen myös kommentteihin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERASitten kun oltiin saatu katseet pois puhelimista, niin eteen tuotiin ateriamme. En tiedä oliko se nälkä, pariisi, seura vai ravintola, mutta toi oli yksi parhainta ushia, mitä oon ikinä syönyt. Ehkä se oli kaikki?  :) + noi kana, majoneesi, avocado california rullat oli jotain taivaallista.

 

 


32 Responses to “Pariisi, päivä 2”

  1. s sanoo:

    olitte just pariisissa kun justin bieber ja sen tiimikin oli siel, no näkykö justinia? ;) tai kirkuvia tyttöjä?
    aatelkaapa jos oisitte ollu eiffel tornilla samaan aikaan ku justin ja sen tiimi

  2. susanna sanoo:

    Äh. On tavallaan niin kidutusta lukea tätä postausta, koska Pariisi on niin rakkaus että tulee kauhea kaipuu sinne, ja vielä yhdistettynä tohon Michael Korsin kaunottareen… Lucky you! :)

  3. Nimetön sanoo:

    Paljonko tuo laukku makso ja minkä tasoisia noi hinnat oli suomessa myytäviin mk:hin verrattuna? :)

  4. Linda sanoo:

    aa mikä laukku <3 muutenkin tosi kivoja kuvia ja nätti sinä!

  5. Tiina sanoo:

    Aivan ihana toi laukku <3

  6. batel sanoo:

    you got to love paris :), I’m in love with your MK bag, its amazing!
    you should really consider writing your blog in english also, it looks really interesting

    http://thelookbybb.blogspot.fi/

  7. Kia sanoo:

    Ihana toi laukku!!! mutta hei onko se joku kirppis homma kampissa huomenna (24.3) jossa säki oot…? vai olikse viime kuussa?:)

  8. elina sanoo:

    Hih, tuo Selma (laukkusi nimi) on todella upea! :) Ihailin niitä jo, kun alkuvuodesta MK:n mallistoon ilmestyivät ja myöhemmin oon käynyt ihastelemassa niitä Cottonilla. Tuo valkoinen on kyllä kaunis :) Ja hei, myös niitä 90e laukkuja löytyy Suomesta – nimittäin täältä Tampereelta ja Cotton-liikkeestä! :-)

  9. Mikko sanoo:

    Mahtavia Pariisi-tunnelmia, onneksi pääsen tuonne taas pian – se on vain niin mahtava kaupunki!
    Ja onnittelut hienosta laukusta – tuo on yksinkertaisen tyylikäs, vähän erilaista Maikkelia. Rohkenin itsekin ostamaan juuri ensimmäisen valkoisen laukkuni, saa nähdä miten se pysyy siistinä…

    • Uino Uino sanoo:

      Jees hei kiitos paljon :) joo mäkin olin heti suojelemassa kun vesipisarat tähän iski tai pikkuruinen tahra tuli.. pitää varmaan alkaa kantamaan jotain puhdistusliinoja suunilleen mukana. aivan mahtava toi sun pradan uus laukku! ah

      • Mikko sanoo:

        No tuossakin näyttää olevan nahka, jota on käsitelty kestämää vähän paremmin – onneksi, ei tarvitse olla niin varovainen. Kiitos, sitä ei voinut jättää.. :) Hyvää myyntiä blogikirppikselle!

  10. Pinja sanoo:

    On toi laukku kyllä ihan super ihana!:)

  11. iba sanoo:

    hei teeppä ostoksista sitten video!

  12. rrrrita sanoo:

    Mikä ton laukun mallin nimi on :)

  13. Jonna sanoo:

    Justin Bieber oli ihan pari päivää sitte Pariisissa, ja kuvista päätellen kävi samoissa paikoissaki ku sää. :D hihi

  14. natsku sanoo:

    Siis aivan ihana toi laukku!!!♥ mitä noi LV:n laukut maksaa suomessa ku en koskan oo rohkennu mennä kysymään :D

  15. Ninni sanoo:

    Oii ihania kuvia! Oliko Pariisissa muuten lämmintä, vai oliks se vaan vaihtelevaa?? Itse lähdössä huhtikuussa Pariisiin jo kolmatta kertaa, aivan ihana kaupunki! :))

  16. Reetta sanoo:

    Ihan täydellinen tuo sun uusi MK :)

  17. Elina sanoo:

    Ääk ihana toi laukku, en kestä! Tykkään myös tosta Zaran takista hirmusesti (: voih, olispa täällä Suomessakin jo +10 astetta..

  18. oona sanoo:

    Minkälaisia ne 90 euron mk laukut on?=)

    • Uino Uino sanoo:

      90€? eikös tuon verran maksa pikku pussit (lompako) ja kännykänkuoret :) =?

      • Jonna M sanoo:

        Tossa ylempänä vastasit kommenttiin laukkus maksaneen 90€ niin eikös se nyt ollutka sen hintanen?..

        • Uino Uino sanoo:

          apua mä ihmettelinkin mikä toi 90€ on :D ?!! Siis sen ei pitänyt tulla tohon alkuperäiseen vastaukseen?? se on jotenkin vahingossa tullut siihen.. ? Kaikki laukut jostain 200 ylöspäin :) Mun kummatkin oli yhteensä n.600

          • Jonna M sanoo:

            Haha :) vahinkoja sattuu. Ois ollutki tosi halpa jos olis ollu 90€ :D

  19. pyyttt sanoo:

    Ööö, ootko tosissas? Mä laitoin sulle kommentin noista kirjoitusvirheistä ja sä korjasit ne ilman että julkasit mun kommenttii?? :D just, ompa tosi reiluu. Ole hyvä vaan avusta, nyt lukee sit starbucks ja riemukaari oikein! Voi hyvää loppuelämää vaan sulle. Loppui blogisi lukeminen nimittäin tähän!!

  20. Oona sanoo:

    haha, oon istunut just tolla samaisella penkillä siinä Riemukaaren edustalla :D hauska sattuma!

Vastaa: rrrrita