Pieni loma

11.10.2015

1asuÄlysin tässä äsken, että oli ottanut vahingossa 3 päivän ”blogiloman” huomaamatta ja se tuli kyllä myös tarpeeseen. Torstai meni koko päivä kavereiden kanssa, perjantaina olin töissä ja kun tulin kotiin, oli Samppa jo saapunut lomille. Ajattelin siis myös olla illan ja lauantaina kokonaan pois koneelta, sillä hän lähtee nyt näillä näkymin kolmeksi viikoksi Haminaa.. eli taidetaan siinä halloweenina nähdä jos hyvin käy, tai sitten sitä seuraavan viikonloppuna.Onneksi aina lentää, joten eipäs hätiä mitiä :) Tässä vielä on kolmisen tuntia ennen kuin hänen pitää lähteä, joten yritän pitää postauksen tekstit lyhyenä.

Postauksessa asukuvia n.3 viikon takaa, silloin kun pärjäsi helposti ilman kaulahuivia ja ohuella takilla. Jaloissa oli uudet popot joiden hankintaa olen tässä miettinyt parisen vuotta, viime vuonna hankkimani Vagabondin maiharit ovat olleet hyvin käytössä, mutta jaksoin silti kuolata näiden perään. Tykkään kauheasti tuosta hieman isommasta mallista ja  vielä koko mustana, ilman keltaisia tikkauksia. Pari ekaa kertaa nahka oli todella kovaa ja jaloissa tuntui kyllä kantapäässä kenkien käyttö, mutta nyt ne ovat muotoutuneet ihan super hyvin! Näitä oon käytettänyt useasti nyt niin hameiden kuin farkkujen kanssa :D Mulla oli lahjakortti footwayn nettikauppaan josta nämä tilasin, siksi päätös oli helppo kun sain nämä vihdoin ostettua puolen hintaan! Mitäs te tykkäätte?

Mulla ei tosiaan maihareita usein näy kuvissa, vaikka niitä käytänkin usein. Tykkään jopa siitä efektistä että ne on aika isot ja levetä, mä kun olen kuitenkin 167cm pitkä, niin ei näytä liian isoilta kuitenkaan mun jaloissa.

2asu

3asu

4asu

 

JACKET – H&M

VEST – ZARA

WATCH – MICHAEL KORS

SUNGLASSES – RAY-BAN (HouseOfBrandon*)

BAG – SAINT LAURENT

BOOTS – DR.MARTENS (Footway) NEW!

kuvat: Marianna

*saatu
5asu

6asu

 

 

 


12 Responses to “Pieni loma”

  1. Eeva sanoo:

    Mun on pakko päästä sanomaan, että sun snapit on ihan parhaita! Ai että tuun hyvälle tuulelle eteenkin sun, Joonaksen ja Sampan snapeista :D jatka samaan malliin!

    • Uino Uino sanoo:

      Hhaha voi eii, ihanaa jos oikeasti noi meidän oikeasti tyhmät jutut piristää sun päivääsi <3

  2. Glee sanoo:

    Ootko raskaana? :D

  3. Essibltn sanoo:

    Wow, mikä ihana asu! Wau! :> Kaikki näyttää sun päällä niin hyvältä..

    essi-bltn.blogspot.fi

  4. No nyt iski maiharihimo! Hyvältä näyttävät erityisesti tuon vihreän mekon kanssa :)

    • Uino Uino sanoo:

      Maiharit on parhautta :D !! Ne menee oikeasti kaiken kanssa, tänäänkin oli pitkä polviin asti menevä neule ja sukkikset niiden kanssa.

  5. kelmi sanoo:

    Sulla on tosi ihana tyyli. Syksy lookin video ois kiva. Voitko esitellä sun korut ja kellot ja meikit:)

    • Uino Uino sanoo:

      Iikn niitä kaikkia on niiin paljon, että siitä tulisi oikeasti joku tunnin video ;,D Mutta kyllä mä joskus jotain keksin..

  6. VMV sanoo:

    Mut mistä sukkikset, montaks denieriä? Oikea läpikuultavuus! :D

Kommentoi