Hymyily jatkuu

19.05.2016

1

 Olen yhä mukana Indiedaysin ja Yotuelin kampanjassa, jonka ensimmäisen postauksen voitte lukea täältä niin pääsette matkaan mukaan :) . Siinä oli aiheesta vain pieni pintaraapaisu, sillä tuotteita en ollut ehtinyt käyttämään vielä pitkään ja samalla pystyitte osallistumaan aivan mahtavaan kilpailuun.

Katri Ajanto-Lumisalo ja Aino Väli-Klemelä voittivat kyseisen kilpailun, joten onnea siitä teille! <3
2Aikaisemmin Yotuel ei sanonut minulle oikein mitään, olin joskus siitä hieman kuullut, mutta en kertaakaan kokeillut tai nähnyt itse tuotetta. Nyt kuitenkin parin infopaketin ja teidän kommenttien avulla olen taas hitusen viisaampi.

Suurimpana yllätyksenä tuli siitä, kun hammastahna ei vaahdonnut, joka tuntui ensin oudolta kun vaahtoon oli tottunut. Vaahdottomassa hammastahnassa on paljon hyviä puolia, tämän takia tahna ylettyy myös hampaiden väliin. Joku teistä kommentoikin edelliseen postaukseen, että vaahtoamaton tahna on auttanut häntä afoitihn. En ole ikinä tästä täällä varmaan maininnut täällä blogissa, mutta olen vuosia taistellut aftojen kanssa. Joskus niitä ei tule viikkoihin suuhun, joskus niitä on kolme kerralla ja ei, ne ei todellakaan tunnu kivalta. Syöminen sattuu, joskus puhuminen sattuu jos sellainen tulee hampaiden lähettyville… Nyt reilun kuukauden ajan kun tahnat on ollut käytössä, ei aftoja ole ilemstynyt. Toivon todella että tämä on näiden ansioista ja voisin saada vastauksen tähän pieneen, mutta todella ärsyttävään ongelmaan! Ollaan muutenkin ihmeen paljon tykätty tahnan mausta ja koostumuksesta, sillä muut vanhat tahnat jääneet käyttämättä ja yksi youtuel tahna on jo käytetty kokonaan :D

Oli kiva huomata ja lukea miten paljon hammastahnan takana voi olla. Se ei pelkästään puhdista, mutta suojaa rei’iltä, tummentumilta, kirkastaa (All-In-One hammastahna) jne.

3Jos tahnat kiinnostavat teitä, suosittelen todella teitä hakemaan Yotuelin testiryhmään, jossa pääsee kokeilemaan heidän valkaisevia hammastahnoja. Täyttäkää vain tämä lomake :) Ja olisi kiva kuulla todellakin teidän mielipiteitä jotka olette näitä kokeilleet ja te jotka kärsitte aftoista, lähtekää ihmeessä testiryhmään mukaan!

Tahnoja on myytävänä: apteekit, Sokos & Emotion ja Stockmann.

4

Lisää kysymyksiin vastauksia löydät täältä valkaisevasta totuudesta. Siellä enemmän tietoa ja vastauksia kysymyksiin esim:

PITÄÄKÖ VAAHDOTA?

Vaahdon määrä ei kerro pesutehosta. Yotuel-hammastahnat eivät vaahtoa, siksi ne puhdistavat tehokkaasti ja hellästi myös hammasväleistä. Vaahtoutumaton tahna on myös helppo jättää vaikuttamaan hampaisiin pesun jälkeen.

HERKKÄ SUU? 

Yotuel-tuotteet sopivat myös herkälle suulle, toisin kuin vaahtoavat hammastahnat.


7 Responses to “Hymyily jatkuu”

  1. Katsku sanoo:

    Moikka Aino!
    Osaatko sanoa tai tiedätkö miksi sun blogi ei toimi bloglovinissa? Toimii jos sen aukaisee yksin erikseen, mutta jos lukee järjestyksessä niin kun siirtyy toisesta blogista sun blogiin niin blogi ei näy. Tässä nyt koko viikon ihmetellyt että mikä on vikana :/

  2. Elina sanoo:

    Ite oon jo vuosia käyttäny sensodyneä mikä ei myöskään vaahtoudu juurikin sen vuoksi ettei niutä aftoja tulis. Kärsin nimittäin myös tosi isoista ja kivuliaista aftoista, mutta niitä ei ole enää ilmestyny hammastahnan vaihdon jälkeen :)

  3. Hemppe sanoo:

    Hei kiitos vinkistä, itsekkin kärsin ikävistä aftoista aika ajoin niin jos tästä saisin apua niihin myöskin ! Lähtee kokeiluun ehdottomasti :)

  4. Inka Kipinä sanoo:

    lomake täytetty ja nyt odottelemaan :)
    toivottavasti pääsisin olen todella kiinnostunut omien hampaiden kunnosta ja noiden hyvin voinnista :)
    ja toivon että olisi apua nuista tuotteista. ;)

  5. Nimetön sanoo:

    Hih näytät niin pikkuselta näissä kuvissa http://uino.indiedays.com/2012/05/page/3/
    Hauska huomata, kuinka olet muuttunut niin ulkonäöllisesti kuin tyylillisesti :D
    Itse on tullut aina kauhisteltua, että missäs hepenissä sitä onkaan liikkunut tuolla julkisilla paikoilla:D Onneksi menee paremmin näin nykyyän ;) Paranemisia flunssaan :))

Kommentoi