Punainen vihasta

08.03.2017

Okei ei nyt ehkä ihan, mutta otsikko oli vain niin sopiva mekon värin vuoksi. Vaikka kuvat ja aihe ei oikeastaan liity mitenkään toisiinsa, halusin aiheesta avautua ja pahoin pelkään että tulossa on pitkä postaus.Teistä monet seruaakin mua snäpissä ja tietää ehkä mistä tässä on kyse. Mutta mä hieman romahdin su-ma välisenä yönä. En ole stressaantunut, töitä ei ole liikaa, elämässäni ei ole mitään vikaa, mutta ihmisten ilkeys ja mun elämään puuttuminen ylitti jotenkin mun sietorajan heti. Se että ihmiset oikeasti yritti vaikuttaa meidän toisen koiran hankintaan, ylitti rajan rajusit. Nämä on asioita jotka ei tule vaan mieleen, asioita josta me ollaan haaveiltu vuosia.

Tiedän että netissä on helppo puhua, arvostella toisia, purkaa omaa oloa huonolla tavalla ja ei ehkä tajua oikeasti joko sen kautta tapahtuvaa harmia, tai sitten vain nauttii siitä. Mua on alkanut ahdistamaan ihmisten ilkeys, katkeruus, kateus, pahuus.. miten jokainen haluaa sen sanoa. Musta on jopa huvittavaa että ihmiset levittelee musta netissä valheita (kuten mooonista muistakin), lietsoo vihaa, yrittää vaikuttaa muiden parisuhteeisiin ja nykyään näköjään jopa mun ihan mun oikeaan elämäänkin. Enkä ole ainoa kohde, voi kun siellä haukutaan naapurin Maijaa, bloggaajista, vloggaajista, juontajista laulajiin. Me olemme hirveitä, pinnallisia, tyhmiä, emme ansaitse sitä ja tätä jne. lista on loputon. Minkälaisia ihmisiä siellä ruudun takana on sitten kirjoittelemassa, kukaan ei ole varmasti hirveä ja on enemmän kuin varaa muita arvostella.

Tiedän että sitä on vaikea joidenkin uskoa, etten ole ärsyttävä itserakas pinnallinen bimbo, mutta olisin mielummin sitä kuin haukkuisin ihmisiä julkisesti netissä ja levitteleisin valheellisia juttuja. En tiedä onko sitä vaikeeta käsittää että mekin olemme ihmisiä, voitteko kuvitella miltä se tuntuisi että netissä koko ajan arvosteltaisiin ei pelkästää sua, mutta jokaista juttua sinussa, miehessäsi/naisessasi, kavereista, asioita jota teet, asioita jota sanot. Kaikesta. En usko että voitte, jos sellaista ei ole tapahtunut. Se on hyvin outo tunne, vaikka yleensä enemmänkin naurettava, kun asioista puhutaan netistä ja yleensä niissä huomaa ettei kukaan edes puhua asiaa tai tiedä asian oikeaa laitaa. Ja tämä on tie jonka olen valinnut, tiedostan sen kyllä hyvin, en ikinä kuvitellut että voisin olla avoin ja jakaa nettiin kaiken itsestäni, olla rehellinen, eikä ihmisillä olisi mitään sanottavaa. Saa puhua, saa haukku, saa arvostella, saa mollata ja nauraa, mutta miksi se pitää tehdä julkisesti? Kun jotain tekee mieli mollata tai keskustella asiasta, mä laitan kavereille viestiä tai puhun Samulin kanssa. Miksi se oikein halutaan tehdä julkisesti netissä? Miten joku voi nauttia siitä.

Mä olen tottunut että mua haukutaan, uskokaa pois se ei ole todellakaan mitään uutta, en kestä sitä että mun elämääni yritetään oikeasti jollain tavalla puuttua tai että mun ystävää loukataan. Voitteko uskoa että ennenkin ihmiset on laittaneet työpaikalle, koululle yms viestiä että älkää ottako tätä ihmistä tai lähettäneet valheellisia palautetta että saisi potkut. Mulle on tämä tapahtunut ennenkin ja tiedän muutaman tapauksen muutenkin. Se että joku tyhmä sähköposti voi pilata jonkun ihmisen tulevaisuuden jos huonosti käy, se ei olekkaan sitten hauska vitsi. Tämä menee jo musta sairaaksi, siis sairasta touhua oikeasti. Tässä ei ole mitään mikä saisi mut ymmärtämään touhun. Haluaisin kovasti sanoa että tämä on kateutta, paskat. Olen mäkin kateellinen ihminen vaikka kenelle, mä en edes ajattele että menisin tekemään mitään tuollaista tai puhuisin netistä pahaa, juoruja levitellen. Vielä kun kyseessä on oikeastaan aina aikuiset, aikuiset ihmiset. Samoissa paikoissa puhutaan koulukiusaamisesta, kaikesta siihen liittyvästä ja kuinka kamalaa se on. En pysty uhkomaan ettei kukaan aikuinen olisi kiusaamista vastaa, mutta miten tämä sitten on eri asia? Netissä on ok kiusata, varsinkin jos toisen elämä on netissä.

 Kuvat ei kerro enemmän kuin tuhat sanaa, ei edes videot. Vaikka niitä katsoo, ei kukaan muu kuin oikesti mun ystävät tunne mua, tiedä mua minkälainen olen ihmisenä, kaverina, tyttöystävänä ja koiran omistajana. Siitä näkyy vain murto-osa. Jos en snäppää salilta, se tarkoittaa heti etten käy salilla. Jos en tee postausta ja snäppään päivän aikana pari minuuttia kotisohvalta, se tarkoittaa että olen sohvalla koko päivä. Jos instani on täynnä kauniita juttuja ja asuja, ole pinnallinen, mun elämä on niin surullista. Sen on oikeasti huomannut, jos jotain ei kerro tai näytä, monet on sitä mieltä ettei sitä tapahdu. Paras oli oikeasti kun joku kerran ihmetteli miksei mun myweek videossa näy kun harrastetaan seksiä Sampan kanssa…….. :)) En myöskään käynyt pissalla tai kakalla viikkoon. Okei mä nyt ehkä repesin tälle oikeasti ääneen. Tai ompas surullista kun Sanchoa viedään vaan kerran päivässä lyhyelle lenkille. Kyllä, uskokaa pois että joskus se ei käy ulkona KAHTEEN PÄIVÄÄN kun en siitä snäppää. Aijjaij. Ok ei ihme että jotkut vihaa mua ;,D

Voin sanoa että mua itkettää melkein joka kerta kun puhun tai kirjoitan tästä aiheesta, koska en voi sille mitään että mulla tulee omia kokemuksia mieleen nuoruudesta vaikka ne ei ole menneet netin tasolle, kuten nykypäivänä. Avasin tätä aihetta jo snäpissä, koska mulla oli eilen liikaa sanottavaa. Aloin saamaan viestejä kaikkialle muutama kerrallaan, nettikiusaamisiin liittyen. Noin 99% näistä viesteistä oli ala-ikäisiltä. 

Kuviteltaa te joita on kiusattu enemmän tai vähemmän koulussa, entä sitten kun se jatkuu joko netissä sun omissa somekanavissa, netissä, joissa sun kuviin tullaan huorittelemaan, haukkumään läskiksi, jaetaan pilakuvia, tehdään susta feikkikäyttäjiä jne. Nuorena itsetunto on ihan toinen ja pienimmätkin asiat voi vaikuttaa loppuelämään. Mulla on vaikuttanut siihen että mulla menee hetki että luotan ihmisiin ja jos joku rikkoo mun luottamuksen, ei paluuta enää ole. En pysty tai halua olla kaveri ihmisen kanssa joka tekee jotain, jota ei oikeasti voi täysin antaa anteeksi, jos luottamus ei ole 100% en voi olla täysin oma itseni. Haluan ympärilleni vain ihmisiä joihin voin täysin luottaa ja siksi kaveripiirini onkin pieni ja tiivin, tästä olen kyllä enemmän kuin onnellinen.

Kaikilla on niin nuorena jo kännyt ja some on niin jokaisen arkipäiväistä elämää, niin se vain valitettavasti on. Vaikka esim. instassa/tubessa mulla on 80% seuraajista yli 18-vuotiaita, löytyy sieltä tuhansia nuoria tyttöjä ja poikia joilta sain aivan kauheita tarinoita, mun sydän särkyi uudelleen ja uudelleen. Kiusaaminen on mennyt nykypäivänä ihan eri levelille kuin silloin mun nuoruudessa. Eihän se mitään kivaa silloinkaan ollut, mutta mä en tiedä miten pikku Aino olisi kestänyt, kuten te jotkut joudutte kestää. Melkein jokainen laittoi viestin perään että on kertonut vanhemmille tai opettajalle, kukaan ei usko tai pyörittelee silmiiän, jotkut ei uskalla kertoa. Eikö lapsille pitäisi olla esimerkki, eikä olla itse nettissä kiusaamassa. Miksi olla paha mieluimmin kuin hyvä?

Esimerkkejä on niin erilaisia ja saan joskus kuulla sitä miten mun PITÄISI olla esimerkki nuorimmille jotka mua seuraa, koska nyt en ole sitä. Mun esimerkki kaikille ihmisille on se, että vain sillä on merkitystä että olette sitä mitä haluatte olla, teette mitä te tahdotte, laitatte sellaisia kuvia kuin halutte, meikkaatte niin vähän/paljon kun haluatte, pukeudutte miten haluatte, uskallatte nolata itsenne, uskallatte ottaa riskejä, rakastua, olla iloinen, elää ilman muiden mielipiteitä, olla ystävällinen. Mä en ikinä haluisi muuttaa mitään itsessäni sen takia että jotkut ei tykkää, se on koettu varsinkin blogin alkuvuosina, silloin mä kadotin itseni. Mitä järkeä olla jos ei voi olla sitä minkälainen oikeasti on. Olen satojen tuhansien katseiden alla jatkuvasti, siinä menee pää oikeasti vain sekaisin jos miettisin etten voi meikata näin tai laittaa tällaista kuvaa koska tulee sanomista tai kun jotkut ei tykkää, pakko leikkaa tukka kun se on kuulemma liian pitkä. Mä en olisi silloin Uino, en tiedä kuka olisi tai miksi. En halua rajoittaa itseäni, sehän tässä mulla on aina ollut ideana että olen juuri oma itseni ja avoin. Miksi se on niin kauheata, miksi joidenkin mielestä pitää olla juuri tietynlainen, että ihminen olisi oikeanlainen. Apua kun näitä kysymyksiä on liikaa!

Mulla vaan tekee ihan pahaa. Mun ajatustapa on sellainen että ”kohtele muita kuin haluisit itseäsi kohdeltavan” ja vaikka se tietty joskus unohtuu, toi on se mitä oon jo vuosia mun päässä aina toistellut. Siitä ei ole harmia että edes yrittää olla ystävällinen, tai ymmärtäväinen, kohtelias. Oon huomannut kuinka pelkkä hymyily ja muutamat kohteliaat sanat ja ajatustavat oikeasti kohentaa omaa mieltä, kuinka se joskus tarttuu toisiin ihmisiin tai heistä minuun kun on vähän mökö mökö päivä. Mun pieneen pinnalliseen blondiin päähän ei mahdu ihmiset, jotka haluaa pahaa, tahallisesti ja jatkuvasti.

Tiedän että tämä teksi ei varmaankaan auta ketään, muuta mitään, varsinkaan teitä jotka olette musta ja monista muista ihmisistä kirjoitelleet. Siellä varmaan silmät pyörähtää vain syvän huokaksen ja naurahduksen kera, uusi aloitus keskutelupalstalle. Vihaajat vihaa, jotkut on ikuisesti kiusaajia, tai katkeria.. en tiedä. En halua olla ilkeä, mutta mua joskus jopa säälittää. Eihän toi nyt ihan normaalia ole pilata tahallisesti ihmisten elämää, mutta tulee vain mieleen että siellä ruudun takana voi olla vaikka mitä menossa. Voisin silti sanoa että kyllä maailmasta lyötyy miljoona muuta parempaakin harrastusta, jopa netistä!

Kuvat: Davide Gallizio

Onneksi on ystäviä. Onneksi on Samuli ja onneksi on koira joka nuolee kyyneleet. Onneksi näitä vakavia avautumisia tulee harvoin ja onneksi kaikki on nyt kunnossa, vaikka maailma ei ikinä ole.

Harmi että kiusaaminen ei ikinä lopu, oli se sitten miten ja missä tahansa. Harmi ettei ihmiset ymmärrä kuinka sanat satuttavat, harmi ettei ihmiset muutu. Harmi että jotkut käyttää kalliin aikansa niin negatiiviseen asiaa, elämä on lyhyt.

 


72 Responses to “Punainen vihasta”

  1. ihmetyttää sanoo:

    Aika ristiriitaista on se, että puhut rokhkeudesta olla oma itsensä ja olla välittämättä muiden mielipiteistä. On ok, jos sinä haluat näyttää siltä miltä nyt näytät ollaksesi oma itsesi. Jos suuret huulet, hiusten- ja ripsienpidennykset, purkkirusketus ja rakennekynnet ovat sinun juttusi niin fine, jos tunnet olosi hyväksi.

    Kuitenkin kaiken tämän ”uskalla olla oma itsesi” -paasauksen jälkeen on ristiriitaista, että itse muokkaat kuvasi lähes tunnistamattomiksi. Niin rajusti käytät filttereitä, blurria, kavennas kasvojasi, vartaloasi jne. että sinua ei ole tunnistaa livenä tai muiden kuvista/videoista.
    Et siis kuitenkaan ole tyytyväinen itseesi, vartaloosi kun muokkaat itsestäsi niin eri näköisen ja kokoisen.

    • Christel sanoo:

      Miten kuvien muokkaaminen liittyy siihen että Uino on nettikiusattu? Olipa ajattelematon kommentti.

  2. Sanna sanoo:

    Onhan se aina helppo sanoa että toisesta korvasta sisään toisesta ulos, mutta kyllä tuommoiset puheet ja teot satuttaa. Yritä vain muistaa että oot oikeasti ihanan lämmin ja iloinen persoona joka ei ota elämää vakavasti vaan uskaltaa heittäytyä ja hassutella. Itse ainakin olen semmoisen kuvan sinusta saanut ja olen seurannut blogiasi alusta asti. Oon saanut niin paljon iloa blogistasi ja tämä työ mitä teet on arvokasta. Harva ymmärtää sen työmäärän mitä bloggaaja tekee. Toivottavasti jatkat vielä pitkään ja et anna vihaajien vaikuttaa ihanaan olemukseesi. Voimia, olet ihana <3

  3. Nimetön sanoo:

    Pakko sanoa ihan ensimäiseksi, että itsehän sinä olet valinnut tämän kokoajan somessa esillä olemisen, eikö niin? Yleensä hyvän itsetunnon omaava ihminen ei ota itseensä kun ihmiset haukkuu ja haluaa olla sulle ilkeitä. Sen pitäisi mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä välittää siitä sen enempää. Tiedän, olen itsekin nainen, jonain päivänä otan toisen sanomiset liian tosissaan ja toisena, eli yleensä en välitä yhtään. Mä kelpaan sellaisena kun olen. SINÄ kelpaat sellaisena kun olet. Tämä maailma on nyt vain tälläinen, jokseenkin surullinen paikka näiltä näkökulmilta. Eikä me olla ainakaan hyvään suuntaan tässä menossa, vaan ihmisten töykeys ja ilkeys vaan kasvaa päivä päivältä. Tsemppiä Aino, me selvitään kyllä.

  4. 26v. sanoo:

    Mun on nyt pakko kirjoittaa, kun luin tosta lopusta että onneksi on koira joka nuolee KYNNET. :DD Noh, varmasti niitäkin. :P

    Mutta hyvä teksti ja on todella harmillista, jos on todella olemassa tuollaisia ihmisiä jotka tahallaan yrittävät sabotoida toisten elämää. Erityisesti aikuiset ihmiset, teini-ikäisillä kun vastuuntunto ei ole vielä ihan kehittynyt ja aina niitä mahdollisia seurauksia ei osaa ajatella.

  5. K sanoo:

    Ite en kyllä kans voi ymmärtää,että miksi joku seuraa somessa henkilöä josta ei pidä. Itse en ainakaan vaan lue/katso blogeja tai videoita joista en vain yksinkertaisesti pidä. Samaa mieltä, että kiusaajien mielessä ei liiku kuin katkeruutta jos edes sitäkään. Mielestäni olet ihana. <3

  6. Iina sanoo:

    Ihan hirveetä miten ihmiset voi olla niin ilkeitä ja ajattelemttomia, että murskaa toisten ihmisten tulevaisuuden. Yksi teko joka hoituu vain parilla klikkauksella, voi saada niin järjettömän paljon pahaa aikaan… Ei voi muuta sanoa kuin että tyhmyys on viety uudelle tasolle… Voimia sulle Aino ja kaikille jotka sitä tarvii. ❤

  7. INeMa sanoo:

    Olet kaunis, rohkea nainen ja loistava roolimalli! Kiusaaminen on niin kurjaa ja turhaa, sen kun saisi kitkettyä pois olisi kaikilla paljon mukavampaa. Nettikiusaaminen on kyllä jo ihan oma lukunsa. Ihmiset purkaa omaa pahaa oloaan nimettöminä. Taitaa todellisuuden taju kadota, eikä ymmärretä että siellä ruudun takana on ihan oikeita ihmisiä. Tsemppiä!

  8. Tuuli sanoo:

    Tollasista paskapuheista ei kenenkään tulis kärsiä. Ihan mielisairasta touhua näiltä herjaajilta.. en voi kun toivottaa kovasti voimia ja jaksamista kun tollanen kasa per*eilijöitä jaksaa keksiä juttujaan.Älä kuitenkaan vaan niitten takia ikinä muuta juttujas tai ittees. Sun elämä, sun blogi/insta mikäikinä ei oo kenenkään muun asia siihen puuttua vaikka kuinka omaa mieltä nakertaa

  9. Jenna sanoo:

    Itsellekin tuli kyllä paha mieli kun tätä postausta luin, mutta oot rohkea kun otit tän asian näin avoimesti esille ja kerroit omista tunteista ja kokemuksista. Olen täysin samaa mieltä tuosta ihmisten pahansuopaisuudesta, mitä iloa siitä kukaan saa omaan elämäänsä? Vai onko näiden ihmisten elämät niin tyhjiä että ainoa sisältö löytyy nettikiusaamisesta? Tämmöiset ihmiset vain myrkyttävät oman mielensä vaikka eivät sitä myöntäisikään.
    On paljon asioita mistä en ole samaa mieltä bloggaajien tai julkkisten tai kenen tahansa kanssa. On paljon valintoja ulkonäön ja kaiken elämän suhteen mitä en itse tekisi niin kuin he. Tarkoittaako se sitä että he tekevät jotain väärin? Ei todellakaan! Niin kauan kun ketään ei kohdella huonosti niin ihmiset saavat tehdä omat valintansa täysin vapaasti. Vaikka en haluaisi värjätä hiuksia niin kuin sinä, olen silti sitä mieltä että olet upea juuri tuollaisena ja blogiasi on aina ilo seurata. Meillä on joissakin asioissa eri mieltymykset mutta mitä sitten? Olen silti saanut paljon hyviä vinkkejä ja ideoita blogistasi ja juuri se että olet oma itsesi, tekee blogistasikin mielenkiintoisen.
    Ihanaa kevättä sulle Uino! :)

  10. Larsson sanoo:

    Täytyy sanoa, että edestään vielä löytävät jonakin päivänä ne ihmiset jotka muita mollaavat, kiusaavat ja haukkuvat. Sun blogi on ehdottomasti yksi mun suosikeista ja varsinkin sun videot on niin viihdyttäviä ja kivoja, ja välillä melkein tulee kyyneleet silmistä kun saat niin kovasti nauramaan. Ja Aino oot ihana höpsöttelijä, ja vaikutat jotenkin tosi sympaattiselta ihmiseltä. Oot antanut paljon iloa ja energiaa ruudun toiselle puolen ja toivon, että tällä viestillä voin edes hieman palauttaa sun uskon ihmisiin. Kukaan ei ansaitse haukkumista ja mustamaalaamista, ja pahimmillaan se voi aiheuttaa jollekin ylitsepääsemätöntä tuhoa. Haluan tällä viestillä sanoa sekä itseni, että monien tuhansien muiden lukijoiden puolesta kiitos, että olet päästänyt meidät lähelle elämääsi ja tuonut meille paljon iloa. Keep on shining girl! T. Lukijasi ulkomailta

  11. Ansku sanoo:

    Tässä alla vähän lakipykäliä aiheeseen liittyen. Suosittelen todella tekemään rikosilmoituksen vaikka netissä.

    Eli rikoslaki 9§:
    9 § Kunnianloukkaus

    Joka

    1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

    2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

    on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

    Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

    Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

    Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

  12. Nita sanoo:

    Mun mielestä, jos kukaa enää alkaa puuttumaan sun henkilökohtaseen elämään, sun pitäis viedä juttuu pidemmälle. Niiku esim Niko saarinen teki. Iha järkyttävän tason kunnianloukkausia tommoset tilanteet, et perättömiä juttuja laitellaan työnantajalle, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa niihin potkuihin, tai mikä nyt oli tää viimesin, kun ootte hankkimassa toista koiraa.
    On hatunnoston paikka, kun te some-julkkikset jaksatte puurtaa työtä jota rakastatte, kaikesta siitä niskaan kaadettavasta paskasta huolimatta!

  13. Nita sanoo:

    Mun mielestä, jos kukaa enää alkaa puuttumaan sun henkilökohtaseen elämään, sun pitäis viedä juttuu pidemmälle. Niiku esim Niko saarinen teki. Iha järkyttävän tason kunnianloukkausia tommoset tilanteet, et perättömiä juttuja laitellaan työnantajalle, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa niihin potkuihin, tai mikä nyt oli tää viimesin, kun ootte hankkimassa toista koiraa.
    On hatunnoston paikka, kun te some-julkkikset jaksatte puurtaa työtä jota rakastatte, kaikesta siitä niskaan kaadettavasta paskasta huolimatta!

  14. Iina sanoo:

    Antaa vihaajien vihata! Myrkyttävät siinä vaan omaa mieltänsä. Onneksi tuollaiset neiti/herra negatiiviset saavat yleensä ansaitsemansa mukaan kun ei kukaan jaksa kuunnella negatiivista pälpätystä loputtomiin. Inhottavaa on tietysti kun se alkaa tuolla tavalla vaikuttaa omaan elämään. Muista kuitenkin, että ne ihmiset joiden on tarkoituskin olla sun elämässä eivät oo moksiskaan tuollaisista puheista!

    Ja sitten itse asiaan! Tuo sun punainen mekko on aivan ihana! Mistähän se on? :)

  15. Vuosia jo sun matkassa sanoo:

    Moi Aino! Zemppiä sulle kovasti, ei ole helpoin ura jonka olet valinnut ja paljon on varmasti ollut sietämistä. Nuo ilkeät paskiaiset jotka pui sun elämää netissä keskustelupalstoilla ja varmasti muuallakin somessa – heillä on itsellään varmasti isompia ongelmia, pakko vaan päästä omaa pahaa oloa purkamaan. Ei ole reilua ollenkaan, mutta onneksi oikeat fanit tietää että oot hyvä tyyppi ja noi kirjottelut netissä on sellasten joutavien tekemiä joilla ei oo muuta tekemistä kun arvostella toisia ja kaivella ikäviä asioita.
    Miusta sulla on hieno ura ja oot taitava tekee postauksia, niitä ilolla lukee ja saa uutta inspistä. En yleensä koskaan kommentoi mitään, mutta nyt ajattelin, että haluan kertoa että ihan tosi täällä ruudun toisella puolella susta pidetään. <3 toivon sulle paljon voimaa ja aurinkoa kevääseen!
    ps. Onnea kihloista, ootte kaunis pari! :) Ja se sun sormusvalinta on erittäin kaunis!

  16. emma sanoo:

    <3

  17. Minttu-Maaria sanoo:

    Fiksu teksti, tuntuu tosi pahalta sun puolesta. Vaikee ymmärtää että mikä näitä ihmisiä vaivaa.

  18. Krista sanoo:

    Mahtava kirjoitus, ihanaa kun kerrot mitä ajattelet! Pakko samalla kysyä, mistä tuo ihana mekko?

Kommentoi