Jouluaatto mökillä

25.12.2017

En ole eläissäni ikinä viettänyt joulua mökillä ja tänä vuonna Heikkiset päätti että olisi kiva jouluaatoksi vuokrata pieni mökki ja viettää siellä pari päivää koirien kanssa. Tämä idea olikin aivan loistava, sillä mökki joulussa on kyllä paljon tunnelmaa. Paljon lunta, sauna, takkatuli ja koirat saa olla vapaana! Toivottavasti tästä tulee perinne, vaikka kyllä täällä Helsingissäkin on helppo ihanaa joulua viettää kunhan on perhe vierellä :) Samalla tästä tuli kaikille pieni loma ja irtiotto, joten kahden päivän ”loma” teki varmasti kaikille hyvää.

Sampan lisäksi mukana oli hänen äiti ja sisko, sekä koira Maija. Eli neljä ihmistä ja kolme koiraa. Tässä hieman kuvia joulusta, mutta kyllä tuo video kertoo hieman enemmän menosta ja meiningistä, sillä kuvia ei kauheasti otettu mutta videota senkin edestä.

Poro ja koira.

Yksi Sampan lahjoista oli hieno jouluinen oloasu ;D Mulla samantapainen punaisena, ihan mahtavat!

Koko konkkaronkka! Vaikka pakkasta oli vain pari astetta, oli lunta korkeat kinokset.

Arvatkaa kuka ei kauheasti lumesta nauttinut….
…ja ketä ei kylmä haitannut!


Meidän joulu

26.12.2015

Kuten aina, meillä on kaksi joulua. Nyt joulu numero 1. eli 24.12 oli mun vanhempien luokse jonne kokoontuu aina sama konkkaronkka. Minä, Samppa, mun perhe: Isä, äiti, isoveli ja isosisko, sekä hänen aviomiehensä Tumppu. Meidän mukana tuli tietenkin Sancho mukaan ja siellä odotti isosiskoni mopsi, jonka kanssa Sancho sitten riehuikin :D

Ennen lähtöä laittauduttiin, kuvasin torstai aamulla videota jonka silloin julkaisin ja otettiin pari valokuvaa meidän pikku perheen kanssa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeillä on kotona pikkuinen tulostin, jonka ansiosta sain heti kuvan tulostettua ja siitä tulikin loistava joulukortti mun vanhemmilleni :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAISI <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJollain oli nälkä :D Aamulla oli vain syönyt klementiinin, joten ei ollut yhtään ihme..

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPikkuinen Eeppa, joka onkin jo pari vuotias.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun äiti laitto meidän kuvan siskoni hääkuvan viereen, oli tästä pakko ottaa kuva. Oli hauskan näköistä kuinka nämä kuvat muistutti toisiaan ja meissä näkyykin jotakin samoja piirteitä, vaikka ollaan lopulta aika erinäköisiä. Mulla on pidemmän kasvot ja nenä, mutta nyt kun munkin tukka alkaa olla oman sävyinen, niin näytetään jopa siskoksilta ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKohta juhlapaita vaihtuikiin oloasuun, jossa jumitin 24 ja 25 päivä… :D Ostin sen cubukselta ja kyllä, raahasin sen mukaan vanhemmilleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERASeuraavasta päivästä otin ihan videota, jonka näette sitten huomenna :) Toivottavasti kaikilla on ollut ihan super ihana joulu. Meillä ainakin oli todella onnistuneet kaksi päivää ja oltiin myös koirakavereita riitti, sillä huomisessa videossa vieraileekin mäyräkoira nimeltä Maija.