Synttäriviikko

12.01.2018

Ensinnäkin, kiitos kaikille hurjasti onnitteluja joita on tullut kaikkialla <3__<3 Täytin maanantaina 26 ja tästä tuli ihan vahingossa ”synttäriviikko” joka oli myös oikeastaan Sampan idea. Paitsi nyt sanoin että kun tähän tottuu, niin valitettavasti ensivuonna on sama juttu ;D

Lauantaina oli pippalot lähimmäisten kavereide kanssa, tästä päivästä kuvasin myös videota joten se tulee sunnuntainta sitten ulos. Sunnuntaita tuli taas kirppiksen jälkeen mun perhe käymään ja se ilta meni kotona Rossien, hodareiden ja kuplivan lakkajuoman kera. Sitten koitti maanantai milloin oli treffi päivä Sampan kanssa, mutta  miehen työt meni hieman möyhään ja tuo ilta olikin aika nopeasti ohi. Kunnon ravintolan sijasta mentiinkin wokki paikkaan (en valita yhtään, tätä teki silloin todella paljon mieli) ja siitä kiiruhdettiinkin pian katsomaan Jumanji jonka olin kovasti halunnut nähdä.

Synttäriaamuna hemmottelin itseäni lemppari salaatilla, limulla tietenkin ja kurkkasin paremmin kirjaa jonka rakas Emma synttäreinä antoi<3 Mahtava kirjaa, kuvia, eikä tekstiä ja miehiä sekä koiria. TOIMII

Huomasin kyllä puolessa välissä että innostuin aina paljon enemmän koirien kuvista ja edes paidattomat miehet eivät aina hätkäyttäneet….Mitähän tää kertoo oikein musta. Tätä alkoholitonta kuplivaa saatiin muutama pullo ja tämä yllätti aika monet, meidän perhe joi pari pulloa heti ja yksi avattiin taas eilen.  Pullokin oli todella kaunis ja jopa minä tykkäsin jolla ei tunnu kelpaavan ikinä mikään,,Lähipäivinä taivas on ollut todella kaunis, tätäkään kuvaa ei ole muokattu oikein yhtään.Sitten mun synttäri-/joululahjaan jonka ostin jo aikoja sitten ja joka on ollutkin jo käytössä. Koska hei… joulu meni jo ;D Tätä samaa kaunokaista yritin jo viimevuonna metsästää synttärilahjaksi ja eihän sitä vain löytynyt. Nyt löysin saman boyn vielä kauniimpana, caviar pintaisena ja mattamustana. Tämä tilaihme on ollut nyt todella paaaaljon käytössä, rakastan sitä että tämä menee niin iltaan juhlapuvun kanssa kuin kauppaan lenkkareiden ja lökäreiden kanssa. Chanel vaan toimii aina kaiken kanssa.Kannatti säästä ja odottaa <3


Jouluaatto mökillä

25.12.2017

En ole eläissäni ikinä viettänyt joulua mökillä ja tänä vuonna Heikkiset päätti että olisi kiva jouluaatoksi vuokrata pieni mökki ja viettää siellä pari päivää koirien kanssa. Tämä idea olikin aivan loistava, sillä mökki joulussa on kyllä paljon tunnelmaa. Paljon lunta, sauna, takkatuli ja koirat saa olla vapaana! Toivottavasti tästä tulee perinne, vaikka kyllä täällä Helsingissäkin on helppo ihanaa joulua viettää kunhan on perhe vierellä :) Samalla tästä tuli kaikille pieni loma ja irtiotto, joten kahden päivän ”loma” teki varmasti kaikille hyvää.

Sampan lisäksi mukana oli hänen äiti ja sisko, sekä koira Maija. Eli neljä ihmistä ja kolme koiraa. Tässä hieman kuvia joulusta, mutta kyllä tuo video kertoo hieman enemmän menosta ja meiningistä, sillä kuvia ei kauheasti otettu mutta videota senkin edestä.

Poro ja koira.

Yksi Sampan lahjoista oli hieno jouluinen oloasu ;D Mulla samantapainen punaisena, ihan mahtavat!

Koko konkkaronkka! Vaikka pakkasta oli vain pari astetta, oli lunta korkeat kinokset.

Arvatkaa kuka ei kauheasti lumesta nauttinut….
…ja ketä ei kylmä haitannut!